Järvien (mm. Littoistenjärvi) kunnostus kemikaaleilla

Lauantai 20.5.2017 klo 20.18 - Mikko Nikinmaa

Muun muassa Littoistenjärvi lähellä Turkua on ainakin lyhytaikaisesti saatu kirkasvetiseksi laittamalla veteen polyalumiinikloridia. Yhdiste (tai ennen kaikkea sen alumiini) muodostaa huonosti veteen liukenevan kompleksin vettä rehevöittävän ravinteen, fosfaatin kanssa. Alumiini-ioni on kuitenkin hyvin myrkyllinen erityisesti kiduksin hengittäville eläimille. Tämä onkin näkynyt kunnostuksen yhteydessä: kemikaalikäsittely on aiheuttanut sangen paljon kalakuolemia.

Kun kolmisenkymmentä vuotta sitten vesistöjen happamoituminen oli suurin ympäristöuutinen, vesien alumiinipitoisuuden nousua pidettiin yhtenä tärkeimmistä kalakuolemia aiheuttavista tekijöistä. Hyvin alhaisissa pH-arvoissa alumiini esiintyy suoraan myrkyllisenä vapaana ionina. Rehevissä järvissä pH ei koskaan ole niin alhainen, että tällaista myrkyllisyyttä esiintyisi. Sen sijaan korkeammissa pH-arvoissa alumiini muodostaa hydroksideja, jotka sakkautuvat kidusten pinnalle. Tämä vähentää eläinten hapensaantia ja tappaa ensin eläimet, jotka tarvitsevat paljon happea. Näin ollen ensimmäisinä kaloista kuolevat lohet ja siiat, sitten ahven ja lahna. Sen sijaan särki, hauki ja ruutana säilyvät hyvin hengissä. Selkärangattomista kohtuullisen varhain kuolevat ravut ja simpukat.

Polyalumiinikloridia käytetään pitämässä juomavesikin kirkkaana. Kirkas vesi ei suinkaan tarkoita, että vesi on eläimille haitaton. Käyttämämme juomavesi on usein tappavaa kaloille, erityisesti paljon happea tarvitseville lohikaloille. Niinpä - järven kunnostus ei välttämättä tarkoita sitä, että tehtäisiin paremmat olot eläimille: asia voikin olla täysin päinvastoin. Kemikaalein kirkastettu vesi voikin olla eläimille tappava.

Miksi Saaristomeren haukikannat ovat toipuneet?

Torstai 2.3.2017 klo 10.34 - Mikko Nikinmaa

Saaristomeren haukikannat ovat ilahduttavasti palautuneet. Rakkolevätkin ovat taas paljon aikaisempaa yleisempiä. Kaikkiin positiivisiin muutoksiin on terjottu selitykseksi rehevöitymisen muutoksia. Kuitenkaan rehevöitymistilanteen ei ole voitu osoittaa parantuneen, vaikka uuden rehevöittävän aineksen määrä onkin vähentynyt. Sen sijaan useiden haitallisten ja pysyvien ympäristömyrkkyjen pitoisuus Saaristomerelläkin on tipahtanut huippuvuosista ehkä viidennekseen tai kymmenesosaan - tai jopa enemmänkin. Kun ympäristömyrkkyjen pitoisuuden ja hylkeiden sekä merikotkan lisääntymismenestyksen välillä on vahva korrelaatio, miksei samanlaisen yhteyden olemassaoloa hauen osalta mietitä. Minusta tämä on paljon uskottavampi selitys haukikantojen palautumiselle kuin rehevöitymisen muutokset - varsinkin kun hauki elää ja voi hyvin mitä rehevimmissäkin sisävesissä.

Itämeren rehevöityminen

Keskiviikko 11.1.2017 klo 12.21 - Mikko Nikinmaa

Taas on uutisissa ollut, kuinka Itämeren rehevöitymistä voisi estää - nyt levittämällä pelloille kipsiä, joka siellä sitoo lannotteiden fosforia. Tosiasiahan on tietysti se, että mikä tahansa keino, mikä vähentää Itämereen pääsevien fosforin ja typen (yleensä nitraatissa tai ammoniakissa) määrää, vähentää rehevöitymistä. Tämän on parhaiten nähnyt siinä, että Pietarin uusien jätevedenpuhdistamojen käyttöönotto on näkyvästi parantanut Itäisen Suomenlahden tilaa. Kun Itämeren alueella on vielä kuitenkin merkittäviä pistemäisiä rehevöittävien aineiden lähteitä (esim. Kaliningradin jätevedet ja Puolan fosfaattia sisältävät kuonakasat), olisi ilman muuta kustannustehokkaampaa vähentää niistä johtuvat päästöt kuin ruveta laajamittaiseen peltojen kipsaamiseen. Tosiasia on  myös, että Itämeren on vuosikymmenien kuluessa laskettu niin paljon rehevöittävää ainesta, että vaikka nyt maalta tulevat päästöt täydellisesti loppuisivat, Itämeri pysyisi sisäisen kuormituksen vuoksi rehevänä jopa vuosikymmeniä. Useinkaan ei uutisissa tuoda esiin sitä, että huippuvuosiin verrattuna maalta tulevien rehevöittävien päästöjen määrä on nykyisin laskenut alle puoleen. Suurelta osin kärsimme siis siitä, mitä aiemmin on tehty, nykyiset päästöt olisivat tuskin riittäviä rehevöittämään Itämerta nykyisen kaltaiseksi.

Voiko Itämeren kaloja syödä

Perjantai 16.12.2016 klo 13.52 - Mikko Nikinmaa

Muutaman viime vuoden ajan on puhuttu siitä, kuinka erityisesti Itämeren silakan ja lohen dioksiinin ja muiden ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ovat niin korkeita, että niitä pitäisi syödä vain pari kertaa kuussa.

No, pitoisuudet ovatkin korkeammat kuin kaloissa monessa muussa paikassa, mutta minua kalojen ympäristömyrkkytutkijana huvittaa, että asia on tapetilla nyt. Totta kun on, että kalojen myrkkypitoisuudet ovat laskeneet huimasti pahimmista ajoista 1970-luvulla. Eikä tuolloin kalojen syötäväksikelpaamattomuudesta puhunut juuri kukaan mitään (vaikka kalaa syövät hylkeet olivat lähes kokonaan lisääntymiskyvyttömiä).

Kaiken kaikkiaan normaalilla kalansyönnillä saatava dioksiinimäärä on vain murto-osa siitä, mitä saamme vuosittain maitoa juodessamme, vaikka dioksiinia ei maidossa ole juuri lainkaan. Tämä johtuu siitä, että asetetut raja-arvot ovat täysin samat päivittäisestä käytöstä riippumatta. Koska jopa paljon kalaa syövät ihmiset syövät paljon muutakin, haitallisten ympäristömyrkkyjen saanti ei edes silloin, kun myrkkymäärät olivat korkeimmillaan, aiheuttamut sairastumisia/vaurioita ihmisillä. Miksi se tekisi niin nyt? Vai voisivatko haitat johtua siitä, että nyt tiedämme saavamme myrkkyjä toisin kuin 1970-luvulla?